Kajaani

Innokaupunki Kajaanin  kehittämisen kärkiä ovat mittaustekniikka ja mittaukset sekä suurteholaskenta, tekoäly ja datakeskukset.
Kuva: CSC
Mittausteknologia ja suurteholaskenta ovat Kajaanin seudun vahvuuksia

Mittausteknologiaan perustuvan innovaatioekosysteemin historia ulottuu Kajaanissa viidenkymmenen vuoden taakse, jolloin Kajaani Oy, jonka toimialana oli paperin, puutavaran ja sellun valmistus, käynnisti elektroniikkatuotannon mm. paperiteollisuuden anturi- ja automaatioteknologiaan. Vuosikymmenten saatossa alueelle kehittyi mittausteknologian tutkimusta, koulutusta ja yritystoimintaa. Kajaanin elinkeinopoliittiset valinnat ovat tukeneet klusterin syntymistä ja kehittymistä.

CEMIS (Centre for Measurement and Information Systems) perustettiin vuonna 2010 vahvistamaan Kajaanin seudun mittausteknologian osaamista ja yhteistyötä. CEMIS on Oulun ja Jyväskylän yliopistojen, Kajaanin ammattikorkeakoulun, VTT:n ja CSC:n yhteinen mittaus- ja tietojärjestelmiin erikoistunut sopimuspohjainen tutkimus- ja koulutuskeskus. Pääkohdealueina ovat mittaus- ja testausratkaisut cleantech-sektorille ja liikunnan, huippu-urheilun, hyvinvoinnin ja terveydenhuollon tarpeisiin sekä uuden liiketoiminnan kehittäminen. Tutkimusta tehdään yhteistyössä teollisuuden, yritysten ja kuntien kanssa. Huippu-urheilun ja liikunnan tutkimusta ja kehitystä tehdään pääasiassa Vuokatissa, Sotkamossa, jossa sijaitsee Jyväskylän yliopiston liikuntateknologian yksikkö. Sotkamo on mukana Kajaanin ekoysteemisopimuksessa.

Cleantech-sektorilla CEMIS:ssä on vahva osaaminen prosessiteollisuuden on-line-mittausratkaisuissa etenkin biotalous- ja kaivannaisalalla sekä ympäristömonitoroinnissa. Liikunnan, huippu-urheilun, hyvinvoinnin ja terveydenhuollon alueella hyödynnetään etenkin uusia sensoriratkaisuja sekä peli- ja simulaattoriratkaisuja.

Datan, data-analytiikan ja tekoälyn hyödyntäminen kasvaa voimakkaasti. CEMIS on merkittävässä roolissa Kajaanin dataekosysteemissä, johon kuuluu mm. LUMI EuroHPC -datakeskus, jossa sijaitsee yksi maailman tehokkaimmista supertietokoneista.


Kajaani datakeskus – CSC Company Site

LUMI (csc.fi)

Liikuntateknologian yksikkö (JYU-Vuokatti)

Kajaanin yliopistokeskus (oulu.fi)

Kajaanin seudun innovaatioekosysteemisopimus | Kajaani 

Kajaanin ekosysteemisopimus (tem.fi)

Yhteystiedot:

Johtaja Niina Ahtonen, CEMIS – tutkimus- ja koulutuskeskus niina.ahtonen@cemis.fi, p. 040 0947118.

Kehitysjohtaja Risto Hämäläinen, risto.hamalainen@kajaani.fi, p. 044 710 0217

Kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen, mika.kilpelainen@sotkamo.fi, puh. 0447502111