Neljä pointtia, joiden avulla saat perustiedot Innokaupunkien yhteisestä vaikuttavuusmallista
Vaikuttavuusmalli auttaa meitä siinä, että hahmottaisimme Innokaupunkien monimutkaisia syy-yhteyksiä sekä osaisimme aikanaan arvioida muutosta kokonaisvaltaisesti.

Kukaan meistä ei halua olla osa hankehumppaorkesteria. Jatkuva haastaminen kohti aidosti vaikuttavaa kehitystyötä on tärkeä osa Innokaupunkien toteuttamista niin paikallisesti kuin kansallisesti. Tässä neljä kysymystä ja vastausta siitä, mistä Innokaupunkien yhteisen vaikuttavuusmallin rakentamisessa on kyse.
Miksi Innokaupungit tarvitsevat yhteisen vaikuttavuusmallin?
Tarvitsemme yhteisen vaikuttavuusmallin, jotta voimme seurata kehittämistyön vaikutuksia ja toimivuutta sekä ymmärtää paremmin yhteistä suuntaa, jota kohti olemme matkalla. Vaikuttavuusmalli auttaa meitä siinä, että hahmottaisimme Innokaupunkien monimutkaisia syy-yhteyksiä sekä osaisimme aikanaan arvioida muutosta kokonaisvaltaisesti.
Yhdessä rakennettu vaikuttavuusmalli lisää yhteistä ymmärrystä työn tavoitteista ja toimivimmista keinoista tavoitteisiin pääsemiseksi sekä vauhdittaa oppimista. Jos jokin asia saa toivottuja vaikutuksia aikaan yhtäällä, se voi olla myös omaksuttavissa muualle. Vaikuttavuusmalli voi myös auttaa meitä ymmärtämään, tarvitseeko joitain toimia suunnitella tai suunnata uudelleen.
Liittyykö vaikuttavuusmalli jotenkin vaikuttavuuden arviointiin?
Kyllä, viitekehyksenä. Se, että rakennamme nyt yhdessä vaikuttavuusmallia, ei tarkoita vielä vaikuttavuuden arviointia. Se, mitä tässä vaiheessa tehdään, on puitetta ulkoisten vaikutusten arvioinnin suunnittelulle ja toteuttamiselle. Vaikuttavuuden arviointi on erillinen tehtävänsä, jonka aika lienee aikaisintaan 2024 puolella. Ymmärtääkseni tarkkaa ajankohtaa ei ole vielä määritelty ja varmasti se riippuu myös ohjelmakauden käynnistymisestä.
Miten Innokaupunkien vaikuttavuusmallia tehdään?
Yhdessä. Kehitämme vaikuttavuusmallia haastatteluissa, työpajoissa, vaikuttavuusklinikoilla, kyselytiedolla ja muissa vuorovaikutuksen hetkissä. Ensimmäinen työpaja on 15.3. Lappeenrannassa ja vaikuttavuusklinikat alkavat aamukahvitunnelmissa tiistaina 7. maaliskuuta.
Voit ilmoittautua Lappeenrannan työpajaan tästä
Vaikuttavuusklinikoihin voit ilmoittautua täällä.
Vaikuttavuustyössä toteutetaan kolmea kokonaisuutta osin rinnakkain:
- Ensimmäiseksi kehitämme Innokaupunkien strategisen vaikuttavuuden mallin ja sille konkreettiset mittarit.
- Seuraavassa vaiheessa tuotamme ekosysteemisopimusten toimeenpanon etenemistä sekä toimintaympäristön muutostrendejä seuraavan tilannekuvan konseptin.
- Kolmanneksi tarjoamme tukea vaikuttavuuden työkalujen kehittämiseen ja käyttöönottoon vaikuttavuusklinikoilla.
Me Pirkanmaan liitossa koordinoimme ekosysteemisopimusten toteuttamista kansallisesti. Tehtäviimme kuuluu jäsentää yhteistä tapaa hahmottaa vaikuttavuutta, niin että se tukee sekä paikallista että yhteistä kehittämistyötä. Vaikuttavuustyötä vahvistamaan olemme hankkineet apua VTT:ltä, josta olemme saaneet tueksemme viisihenkisen tiimin osaamisen.
Mitä tapahtuu seuraavaksi?
Ensimmäinen työpaja on 15.3. Lappeenrannassa. Työpaja on kaikille Innokaupunkien vaikuttavuudesta kiinnostuneet tekijöille korkeakouluista, kehitysyhtiöistä, kaupungeista, maakuntien liitoista, oppilaitoksista ja muista organisaatioista.
Vaikuttavuusklinikat käynnistyvät 7.3. klo 8.30. Voit ilmoittautua ja napata itsellesi kalenterimerkinnän Lappeenrannan työpajaan tästä ja vaikuttavuusklinikoihin tästä.
Kuva: Ricardo Gomez Angel on Unsplash